sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Koniavuori

Hetken mielijohteesta kipinänsä saanut eilinen ulkoiluni kohdistui Vihdin Moksjärven rannalla sijaitsevalle Koniavuorelle. Päätavoitteena oli nähdä ja kuvata tätä paikkaa, mutta myös vuodenaika huomioiden valmistauduin tuomaan muhkean sienisaaliin palatessani.

Perillä odottikin melkoisesti suurempi kalliomuodostelma kuin olin ajatellut. Katsellessani kalliota juurelta huipulle ei ollut epäilystäkään, ettenkö haluaisi ihailla maisemia vuoren päältä. Etsiessäni sopivaa kulkua huipulle, löysin pienen, hyvin jyrkän ja katkonaisen etäisesti polkua muistuttavan uran. Kiipeilyltä ei voisi välttyä ja välittömästi mieleeni tulikin oma matkavarustukseni. Elämää nähnyt vaatimaton reppu täynnä painavia kameralaitteita sekä jalkineiksi olin hyvin viisaasti valinnut kumisaappaat vaelluskenkien sijaan. Pikainen katse oikealle ja sitten vasemmalle. Kallio jatkui aivan yhtä jyrkkänä kumpaankin suuntaan niin pitkälle kuin polkua vain riitti. Ei kun kipuamaan.

Huipulle päästyäni hengästyneenä ja hiestä märkänä tajusin heti yhden puutteen lisää matkavarustuksessani. Laajakulmaobjektiivi! Näky on Koniavuoren huipulta rehellisesti sanottuna mahtava, eivätkä parhaat välineet sen taltioimiseksi ole mukanani olleet kiinteä 50mm eikä varsinkaan 150-500mm.







Koniavuori on suosittu retkeilykohde, eikä sen suosiota ainakaan vähennä sieltä löytyvä erikoinen kirnumainen muodostelma.




Kiipeilyn, paikan ihailun ja kuvailun jälkeen päivän ainoa sienisaalis tuli nautittua kameran etsimen välityksellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti