Kielletty!

Alueella liikkuminen kielletty! Yksityisalue! Pääsy kielletty! Pysäköinti kielletty! Vahtikoirat vapaana! Näin huutavia merkkejä löytyy nykyään harmittavan useasti luonnossa liikkuessa ja kuvauspaikkoja metsästäessä.

Välillä sitä tulee huomattua ja ajateltua, että on suorastaan uskomatonta, miten täyteen rakennettua kuitenkin niin harvaan asutuksi sanottu Suomi toisaalta on. Varsinkin eteläosastaan ja vielä erityisesti järvien ja merien rannoilta. Viime kesänä lähdimme ystävieni kanssa kuvailumielessä ajelemaan pitkin Suvisaariston rannikkoa Espoossa. Päätoiveena oli löytää jokin paikka, mistä olisi voinut tavoitella hienoa auringonlaskua. Toki jo tiedostimme, että rannoilla on varmasti paljon asutusta ja mökkejä. Mutta ihan oikeasti, voi hyvänen aika sentään… koko Espoon Suvisaaristosta ei koko muutamatuntisen ajelumme jälkeen löytynyt ainoatakaan paikkaa, josta olisi voinut nähdä vilaustakaan merellistä näkymää saati auringonlaskua ilman toisten pihoille tai tonteille hyppimistä ja asukkaiden kieltokylttejä laiminlyömättä. Viimeinen vesiperä oli erään tien pää, jossa oli kyltti sunnilleen ”tule tänne, niin koiramme syö sut!”.

Tämä on ongelma, joka vaivaa varmasti paljon muitakin kuvaajia, jotka liikkuvat maisemien perässä. Ja varmasti myös heidän, jotka ihan muuten mielellään kulkisivat luonnossa. On sikäli ymmärrettävää haluta omaa rauhaa, kun on tontin komealla hinnalla jostain äärimmäisen ihanasta luontopaikasta haalinut itselleen, mutta monesti jopa karttaan merkittyjen luontokohteiden lomasta löytyy kylttejä, joilla toivotaan pidettävän turistit tiessään. Tämä on kyllä hieman nurinkurista… Yksinkertaisesti homma tuntuisi menevän aina niin, että kun vain on jokin hieno paikka, eikä valtio sitä rajoita, siinä on sitten jonkun tontti. Asuttuna, mökkinä tai peräti bisnesmielessä.

Vaikka mitään lukaalia joka paikassa ei sijaitsisi, metsä tai maa kuuluu aina jollekin. Jokamiehenoikeuksien nojalla pitäisi periaatteessa voida melko vapaasti kulkea metsissä (täältä tietoa asiasta). Säännöt eivät vain tunnu olevan kaikille selvät. Lisäksi osa säännöistä on myös hieman tulkinnanvaraisia. Esimerkiksi yksityisalue –kyltti ei kiellä ketään kulkemasta alueella ja toisaalta alueella liikkumisen kieltäviä kylttejä ei ihan miten vain voi sijoitella. Kenenkään pihalle ei saa toki mennä, mutta toisaalta pihapiirille ei kuitenkaan ole suomen lain mukaisia tarkkoja rajoja. Periaatteessa homman pitäisi mennä terveellä perusjärjellä, mutta silloin tällöin sitä törmää maistaan varsin mustasukkaisiin omistajiin. Vaikka sitä tietäisi oikeutensa, on kuitenkin hyvin epämiellyttävää alkaa kinastelemaan asiasta.

Tämän vuoden alkusyksystä sain juuri hyvin töykeän vastaanoton Kustavin Kalatuvalla Vuosnaisissa. Olin kameroineni menossa kuvaamaan hämärtyvien syysiltojen auringonlaskua ja aallokkoja, kun ilmeinen paikan omistaja (ainakin omistajan elkein) tuli kysymään asiaani, ja kun kohteliaasti esittelin itseni ja kerroin aikeistani, ei totisesti ollut tulemista HEIDÄN tonteilleen. Jälkeenpäin ajatellen toimintamalli ei muutenkaan ollut Kalatupien isännältä varsinainen peliveto, kun menetti juuri hyvin potentiaalisen asiakkaan, tuolla päin kuitenkin kun paljon liikun ja kuvailen. Toisella tavalla ajateltuna Kustavin Kalatuvilla olisi ollut myös oivallinen tilaisuus saada ilmaiseksi myös ammattivälinein otettuja kuvia esimerkiksi markkinointiin. Noh, onneksi Kustavissa on paljon muita majoituksia tarjolla.

Vastapainoksi täysin toisinpäin kääntynyt tapaus sattui aikaisemmin samana kesänä Heinolassa, jossa olin kuvaamassa eräässä tapahtumassa ja sen päätyttyä sain ajatuksen käydä kuvaamassa vielä Tähtiniemen komeata siltaa illan hämärtyessä. Arvioin vain pikaisesti kartalta, mistä tuo mahtaisi näkyä hienosti ja päädyin Camping Heinäsaaren parkkipaikalle. Keräillessäni kamppeitani alueen kupeessa olevaa vastaanottopistettä pitänyt rouva tuli ihmettelemään puuhiani. Kun kerroin kohteliaasti aikomukseni, nainen oli enemmänkin innoissaan ja sanoi että tottahan toki voisin kuvailla, kunhan en vain liiemmin häiritse majoittuneita asiakkaita. Hän pyysi, että jos onnistun saamaan hienoja otoksia, voisinko mahdollisesti lähettää heidän käyttöönsä niitä. Vaihdoimme yhteystietoja ja lupasin lähettää kuvia. Ja heti seuraavalla viikolla myös lähetin.