Alueella liikkuminen kielletty! Yksityisalue! Pääsy
kielletty! Pysäköinti kielletty! Vahtikoirat vapaana! Näin huutavia merkkejä
löytyy nykyään harmittavan useasti luonnossa liikkuessa ja kuvauspaikkoja metsästäessä.
Välillä sitä tulee huomattua ja ajateltua, että on
suorastaan uskomatonta, miten täyteen rakennettua kuitenkin niin harvaan
asutuksi sanottu Suomi toisaalta on. Varsinkin eteläosastaan ja vielä erityisesti
järvien ja merien rannoilta. Viime kesänä lähdimme ystävieni kanssa
kuvailumielessä ajelemaan pitkin Suvisaariston rannikkoa Espoossa. Päätoiveena
oli löytää jokin paikka, mistä olisi voinut tavoitella hienoa auringonlaskua.
Toki jo tiedostimme, että rannoilla on varmasti paljon asutusta ja mökkejä. Mutta
ihan oikeasti, voi hyvänen aika sentään… koko Espoon Suvisaaristosta ei koko muutamatuntisen
ajelumme jälkeen löytynyt ainoatakaan paikkaa, josta olisi voinut nähdä vilaustakaan
merellistä näkymää saati auringonlaskua ilman toisten pihoille tai tonteille
hyppimistä ja asukkaiden kieltokylttejä laiminlyömättä. Viimeinen vesiperä oli
erään tien pää, jossa oli kyltti sunnilleen ”tule tänne, niin koiramme syö
sut!”.
Tämä on ongelma, joka vaivaa varmasti paljon muitakin
kuvaajia, jotka liikkuvat maisemien perässä. Ja varmasti myös heidän, jotka
ihan muuten mielellään kulkisivat luonnossa. On sikäli ymmärrettävää haluta
omaa rauhaa, kun on tontin komealla hinnalla jostain äärimmäisen ihanasta
luontopaikasta haalinut itselleen, mutta monesti jopa karttaan merkittyjen
luontokohteiden lomasta löytyy kylttejä, joilla toivotaan pidettävän turistit
tiessään. Tämä on kyllä hieman nurinkurista… Yksinkertaisesti homma tuntuisi
menevän aina niin, että kun vain on jokin hieno paikka, eikä valtio sitä
rajoita, siinä on sitten jonkun tontti. Asuttuna, mökkinä tai peräti bisnesmielessä.
Vaikka mitään lukaalia joka paikassa ei sijaitsisi, metsä
tai maa kuuluu aina jollekin. Jokamiehenoikeuksien nojalla pitäisi
periaatteessa voida melko vapaasti kulkea metsissä (täältä tietoa asiasta). Säännöt eivät vain tunnu olevan kaikille selvät. Lisäksi osa säännöistä on
myös hieman tulkinnanvaraisia. Esimerkiksi yksityisalue –kyltti ei kiellä
ketään kulkemasta alueella ja toisaalta alueella liikkumisen kieltäviä kylttejä
ei ihan miten vain voi sijoitella. Kenenkään pihalle ei saa toki mennä, mutta
toisaalta pihapiirille ei kuitenkaan ole suomen lain mukaisia tarkkoja rajoja. Periaatteessa
homman pitäisi mennä terveellä perusjärjellä, mutta silloin tällöin sitä törmää
maistaan varsin mustasukkaisiin omistajiin. Vaikka sitä tietäisi oikeutensa, on
kuitenkin hyvin epämiellyttävää alkaa kinastelemaan asiasta.
Tämän vuoden alkusyksystä sain juuri hyvin töykeän vastaanoton
Kustavin Kalatuvalla Vuosnaisissa. Olin kameroineni menossa kuvaamaan
hämärtyvien syysiltojen auringonlaskua ja aallokkoja, kun ilmeinen paikan
omistaja (ainakin omistajan elkein) tuli kysymään asiaani, ja kun kohteliaasti
esittelin itseni ja kerroin aikeistani, ei totisesti ollut tulemista HEIDÄN
tonteilleen. Jälkeenpäin ajatellen toimintamalli ei muutenkaan ollut Kalatupien
isännältä varsinainen peliveto, kun menetti juuri hyvin potentiaalisen
asiakkaan, tuolla päin kuitenkin kun paljon liikun ja kuvailen. Toisella
tavalla ajateltuna Kustavin Kalatuvilla olisi ollut myös oivallinen tilaisuus
saada ilmaiseksi myös ammattivälinein otettuja kuvia esimerkiksi
markkinointiin. Noh, onneksi Kustavissa on paljon muita majoituksia tarjolla.
Vastapainoksi täysin toisinpäin kääntynyt tapaus sattui
aikaisemmin samana kesänä Heinolassa, jossa olin kuvaamassa eräässä
tapahtumassa ja sen päätyttyä sain ajatuksen käydä kuvaamassa vielä Tähtiniemen
komeata siltaa illan hämärtyessä. Arvioin vain pikaisesti kartalta, mistä tuo
mahtaisi näkyä hienosti ja päädyin Camping Heinäsaaren parkkipaikalle.
Keräillessäni kamppeitani alueen kupeessa olevaa vastaanottopistettä pitänyt
rouva tuli ihmettelemään puuhiani. Kun kerroin kohteliaasti aikomukseni, nainen
oli enemmänkin innoissaan ja sanoi että tottahan toki voisin kuvailla, kunhan
en vain liiemmin häiritse majoittuneita asiakkaita. Hän pyysi, että jos
onnistun saamaan hienoja otoksia, voisinko mahdollisesti lähettää heidän
käyttöönsä niitä. Vaihdoimme yhteystietoja ja lupasin lähettää kuvia. Ja heti
seuraavalla viikolla myös lähetin.